Uncategorized

Kuka minä olen?

Tästä kysymyksestä voi kaiken nähdä versonneen, niin metafyysisellä kuin henkilökohtaisellakin tasolla.

Vaikka esitinkin kysymyksen “Kuka minä olen?” ensimmäisen kerran itselleni kesällä 2017, koen että polkuni ylettyy sielutasolla huomattavasti kauemmas ajassa kuin mitä tämä ihmiskeho on ehtinyt kiertää aurinkoa. Joka tapauksessa, jo lapsesta saakka minua on valmisteltu astumaan omalle polulleni tässä elämässä – niin kuin meitä kaikkia.

✨

Pienestä asti olen ollut hyvin herkkä, syvästi tunteva ja kokeva.

Sattuneista syistä johtuen jouduin painamaan lapsena herkkyyttäni visusti piiloon, vaikka edelleen aistin ja koin silloisessa ympäristössäni, että kaikki ei ole sitä miltä päällepäin näyttää.

Lapsuus- ja nuoruusvuoteni kuluivat hyvin pitkälti mielikuvitus- ja fantasiamaailmoissa, sillä en pystynyt sovittamaan yhteen sisäisyyteni ja ulkoisen maailman kulissin välistä ristiriitaa. En tiennyt miten olla tunteideni kanssa, ja se osaltaan ylläpiti kroonista turvattomuuden ja hädän kokemusta. Sain suuresti lohtua ja mahdollisuuden ottaa etäisyyttä lapsuuden kotini tunnemaisemasta uppoutuessani kirjojen luomiin vaihtoehtoisiin ulottuvuuksiin – ehdottomia suosikkejani olivat muun muassa Harry Potterit ja Perillinen-sarja.

Myös luovuus, kuvataide ja musiikki ovat olleet läsnä elämässäni pienestä pitäen, tarjoten väylän vapauttaa ja käsitellä minussa ilmeneviä virtoja.

Muistan varhaisteini- ja teinivuosistani aika valikoidusti asioita, mutta kuudentenatoista elinvuotenani tapahtui paljon. Ymmärsin intuitiivisesti tavanneeni lukion ruotsin tunnilla kenties polkuni ensimmäisen tietoisuustutkijan ja shamaanin, joka sitten johdattikin minut hyvin erilaisiin sfääreihin. Silloisen kokemusmaailmani rajat avautuivat isosti, ja koin pelottaviakin laajentumisia tietoisuudessani.

Erinäiset traumaattiset tapahtumat ihmissuhteissani ja elinympäristöissäni ovat puristaneet ja paineistaneet kokemaani elossaolon kipua sietämättömäksi kärsimykseksi asti, unohtamatta rajattomuuteni ja överiempaattisuuteni vaikutuksia sopan sakeuteen.

Käytännössä minun piti käydä seitsemän vuotta sitten niin syvällä helvetissä, jotta heräisin siihen, että en arvostanut itseäni tippaakaan, koska suostuin silloisessa parisuhteessani ottamaan vastaan väkevääkin henkistä väkivaltaa.

Vuonna 2014 tapahtunut “dippaus” ja lähes joka vuoden päivä itketyt kyyneleet havahduttivat minut siihen, että asioiden on muututtava. Ensimmäistä kertaa elämässäni kyseenalaistin lapsesta saakka todistamani parisuhdemallin ja sen varaan luomani pilvilinnat elinikäisestä sitoutumisesta yhden ihmisen kanssa – olin valmis eroamaan “loppuelämän” kumppanistani ja ottamaan elämässäni uuden suunnan!

Traaginen seikkailuni jatkui Skotlannin alamailta Sveitsin vuoristojen helmoihin, missä synnyin uudestaan… Ottaessani kiinni yhden ihmisen kanssa vietettyjä nuoruusvuosiani päädyin vastatusten saman arvottomuuden ydintrauman kanssa, joka ilmenikin tällä kertaa kehollisesti.

Kiitos viisaalle keholleni, joka minut silloin pysäytti! Ja voi sitä häpeän määrää ja levinneisyyttä, mikä minua odotti kerroksia syvemmällä – tunnetyö jatkuu näitä kerroksia avatessa edelleen tänä päivänä!

Kesällä 2016 Suomeen palattuani menin “oikeisiin töihin” ja paloin loppuun parissa kuukaudessa. Muistan silloin parkuneeni lattialla täysin voimattomana, epätoivoisena ja kuolemanhaluisena: “Tätäkö tämä elämä on?!”. Ja silloin koin välittömän lohdun ympäröivän minut syleilyynsä kuin enkelin siivet. Armo kosketti minua tuossa hetkessä, ja lepäsin suloisessa rauhassa.

Irtisanoin itseni silloisesta työpaikasta, ja varasin kuukauden vain itseäni varten. Se oli inspiroivaa ja vapauttavaa aikaa; paastosin ensimmäistä kertaa ja nautin yksinolosta. Seuraavaksi aloitin opintoni Limingan kuvataidelinjalla, ja noihin aikoihin koin läpimurron ymmärryksessäni mielen, tunteiden ja kehon yhteyden vaikutuksesta sairauteen ja terveyteen. Kohtaamalla yllämainitsemaani häpeää tietoisuudella ja rakkaudella, kehoni alkoi parantua – tämä oli todellinen IHME kokemuksessani!

Palaan yllä mainitsemaani vuoteen 2017, sillä se on ehdottomasti yksi merkittävimpiä vuosia parantajan polkuni avautumisessa.

Kesän 2017 aikana tutustuin ihmiseen, joka on eittämättä sielunperhettäni. Hän tutustutti minut äänimeditaation, shamanismin ja lääkinnällisten yrttien maailmaan. Osallistuin hänen kanssaan elämäni ensimmäiselle shamaaniretriitille: jälleen maailmani laajentui kierroksia, kun selvätuntoni vahvistui ja selkokuuloni avautui. Pystyin kuulemaan henkimaailmaa tietoisesti ensimmäistä kertaa, ja pian minut tempaistiin myös astraalitasoille aamuöistä ilman tietoista harjoittelua ja vaivannäköä.

Non-dualismi ja kysymys “Kuka minä olen?” pyhän geometrian ohella tuotiin elämääni, ja opiskelinkin näiden asioiden parissa miltei pakkomielteisesti pitkän tovin.

Saman vuoden syksynä hankin oman sydäntaajuudella resonoivan kristallikulhoni, ja tutkimusmatkani jatkui lempeästi tietoisuutta laajentaessa ja syventäessä äänen avulla. Pian huomasin, että ääneni on välitön kanava voimaani, ja että antamalla sen virrata avaan tukoksia keho-mieli -kompleksissa, niin omassani kuin muidenkin.

Siitä vuoden päästä syksyllä rakensin oman rumpuni, johon minulla on ollut kehän ja nahan valinnasta asti vahva yhteys. Ryhdyin tarjomaan julkisesti äänihoitoja ja -matkoja vuoden 2018 lopussa: Hoitava Kipinä oli syntynyt.

Seuraavaksi tietoisuuteeni tuotiin kosketukseni parantava voima: sain todistaa hämmentyneen kiitollisena, kuinka ihmisten kiputilat lähtivät helpottamaan nopeasti asetettuani käteni heidän hoidettavan kehonosan päälle. Kenties ihmeellisin hoitokokemus minulla on toissa joululta Ruotsista, jolloin tarjosin spontaanisti energiahoitoa samana päivänä tapaamalleni kauniille sielulle. Hän oli tullut paikalle keppien kanssa, koska hänen polvensa ristisidevamma teki liikkumisesta vaikeaa ja kivuliasta. Hoitoni jälkeisenä aamuna hän käveli ilman keppejä…!

Energiahoitojeni lisäksi olen saanut ihmetellä viimeisen parin vuoden aikana avautunutta selvänäköisyyttäni. Näen ihmisten kentässä usein värejä, henkioppaita ja -eläimiä, tunne- , mentaali- ja energiatukoksia sekä -virtauksia, – unohtamatta sisäisen lapsen ja viattomuuden tilaa.

On ollut sekä hämmentävää että luottamusta kokemukseeni kasvattavaa, kun näkemäni asiat ovat saaneet vahvistuksen ulkopuoleltani.

Olen kokenut ja koen välillä niin hämmentäviä ja mystisiä juttuja, että niitä avatessa ja ihmetellessä voisi vaikka kirjoittaa kirjan. Nämä jutut eivät sovi pinnalliseen ja reduktionistiseen länsimaalaiseen, hengen ja sielun unohtaneeseen maailmankuvaan. Olenkin saanut kuulla olevani hullu muutamaan otteeseen. 🙂 Ja ylpeä hullu olenkin!

Olen hullu, joka kokee parantajan polun omakseen.

✨

Viime vuodet ovat olleet melkoista kyytiä ja sipulin kuorimista. Matka on ollut pitkä, ja se jatkuu edelleen. Koen, että olen kuollut ja syntynyt samaa fyysistä kehoa kantaessani jo monet kerrat. Mielenkiinnolla, nöyryydellä ja kiitollisuudella jään todistamaan ja kokemaan, mitä tuleman pitää. Mihin parantajan polkuni minut viekään?

🔥 Kipinä

Share this post

Leave a Reply

Your email address will not be published.